ARTIST STATEMENT

Taide merkitsee minulle tapaa kokea ja tulkita maailmaa. Omassa taiteessani käsittelen kokemuksia ja tunteita tavoitteena jäsentää, ymmärtää ja välittää tulkintaani muille. Realistisilta vaikuttavissa kuvissani on usein jotain epätodellisia piirteitä, tietynlainen outous tai särö. Selittämätön leijuu tavallisen taustalla. Vähäeleisyydessä piilee draamaa ja hiljaisuudessa suuria tunteita.

Nykygraafikkona olen kiinnostunut menetelmien yhdistämisestä, kokeiluista ja grafiikan rajojen venyttämisestä maalauksen, kollaasin ja kolmiulotteisuuden puolelle. Käsin työskentely konkreettisen materiaalin kanssa on itselleni taiteen tekemisessä olennaista. Tehdessäni puupiirrosta ja kivilitografiaa fyysisyys, hitaus, ja materiaali ovat olennainen osa taiteellista prosessia. Eri työvaiheet antavat aikaa pohdinnalle, suunnanmuutoksille ja sattumalle.

Aika ja elämän kerroksellisuus ovat töissäni keskeinen sisällöllinen teema. Taiteen keinoin tarkastelen ylisukupolvisuutta, muistia, identiteettiä ja kiinnittymistämme maailmaan. Yksityisen kokemuksen kautta pohdin yhteiskunnallisia rakenteita. Isot teemat ja tunteet kiinnostavat, mutta haluan tarkastella niitä pienesti ja hienovaraisesti. Luontohavainnot, ihmisten kasvot, taidehistoria, elokuvat ja valokuvat inspiroivat minua. Keskeistä työskentelyssäni on valon, varjon, värin ja tilan tunnun tutkiminen. Haluan, että kuvani hengittävät, ovat huokoisia ja auki.

BIO

Olen turkulainen kuvataiteilija. Työskentelen painetun taiteen parissa. Teen enimmäkseen reduktio-puupiirrosta. Nykygraafikkona olen kiinnostunut menetelmien yhdistämisestä, kokeiluista ja grafiikan rajojen venyttämisestä maalauksen, kollaasin ja kolmiulotteisuuden puolelle.

Olen taiteen maisteri Aalto yliopistosta. Olen pitänyt säännöllisesti yksityisnäyttelyitä vuodesta 2020, mm. galleria Joellassa Turussa ja galleria Uudessa Kipinässä Lahdessa. Seuraava näyttelyni on G Galleriassa Helsingissä. Olen osallistunut taiteilijajärjestöjen kuratoituihin yhteisnäyttelyihin Suomessa ja kansainvälisesti. Teoksiani on valtion ja Husin kokoelmissa. Toimin aktiivisesti Turun Taidegraafikoissa hallitusjäsenenä ja työskentelen taidegraafikoiden yhteispajalla Taiteen talossa Turussa.

Taiteilijuuden ohessa olen tehnyt kuvataideopettajan työtä. Opettajuus on vaikuttanut taiteilijaidentiteettiini laajentaen näkökulmia ja työskentelyn sisältöjä. Minua kiinnostaa tarinallisuus sekä yhteiskunnan ja historian vaikutukset yksilöön. Tarkastelen usein ajallisia ja paikkasidonnaisia kokemuksia, identiteettiä ja maisemaa.